Sananlaskut 1: 20-33:
Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla;
meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta
kaupungissa se sanansa sanoo: Kuinka te, yksinkertaiset,
rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on
halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? Kääntykää minun
nuhdeltavavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni,
saatan sanani tiedoksenne. Kun minä kutsuin ja te estelitte,
kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te
vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun
nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan,
kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se,
mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun
päällenne tulee vaiva ja ahdistus. Silloin he minua kutsuvat,
mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. Koska
he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken
minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa
hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan. Sillä
yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät
tuhoaa heidän oma suruttomuutensa. Mutta joka minua kuulee,
saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.
Toinen Pietarinkirje 3: 11-13:
Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan
teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän,
jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka
voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta
sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia
taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
Tässä Last Trumpet Newsletterin numerossa, me katsomme
Jumalan Sanan todellisen valon kanssa vapisevaa, tuskaisaa
ja levotonta maailmaa joka pian tuodaan lopullisen tuomion
eteen. Yläpuoliset Raamatun jakeet kertovat selvästi
maailman ihmisten tilanteen viimeisinä päivinä ja sen miksi
tämä tilanne on niin vakava. Ihmiskunnan rappiosta, erityisesti
yhdysvaltalaisten, kertoo se että he ovat vapaaehtoisesti
tietämättömiä omasta surkuteltavasta tilastaan ja he
valitsevat jäädä tietämättömäksi ainoasta parannuskeinosta
joka pelastaa heidät. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä eivät
edes haluaisi katsoa tämän uutiskirjeen sisältöön sillä se
soveltaa Jumalan Sanaa tämänhetkisiin tapahtumiin ja osoittaa
ilman epäilyksen häivääkään että kaiken loppu on käsillä. On
helpompaa kääntää pää pois ja teeskennellä että sinä et näe.
On paljon helpompaa valita tietämättömyys sekä yksinkertaisesti
kieltäytyä katsomasta ja kuuntelemasta kovaäänistä aikain
merkkien kutsua. Useimmat ihmiset jatkavat tehdä näin mutta
kiitos Jumalan on niitä jotka kuulevat ja pelkäävät. On
jotakin jota me kaikki voimme ja jota meidän täytyy tehdä.
Meidän täytyy etsiä Kaikkivaltiasta todellisella katumuksella
ja huutaa Hänen armoaan. Meidän täytyy unohtaa synti ja tulla
todelliseksi todistajaksi joka kertoo että aikaa on vähän.
Antikristus on nousemassa, emmekä me tiedä kuka hän on sillä
me voimme ymmärtää tämän vain ilmoituksen kautta ja lisää
ilmoitusta saadaan joka päivä. Kaikki asiat eivät jatku
samalla tavalla kuin ne ovat menneet tähän asti, ja
tapahtumat maapallomme sisällä ja päällä julistavat voimakkaasti
että meidän Vapahtajamme on tulossa miekkansa kanssa. On vielä
aikaa mutta hyvin vähän. Jopa epäuskoiset tietävät sydämessään
että jotain kummallista on meneillään meidän piinatussa
maailmassamme. Jumala on antanut niin monta merkkiä että on
nyt mahdotonta olla tietämätön jollei sitten tarkoituksella.
Luomakunta voihkii ja on
tuskainen
Koskaan aikaisemmin maailma itsessään ei ole niin voimallisesti
julistanut että Herran tulo lähenee. Luukkaan Evankeliumin
luvussa 21:25 Jeesuksen sanat kertovat meille: "Ja on oleva
merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla
maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat."
Minulla on edessäni uutisraportti Lontoosta, Englannista,
jonka otsikko sanoo seuraavaa: "Suuret aallot paiskovat
siirtolohkareita Britannian rannikoilla." Tarina kertoo että
tiedemiesten mukaan, kovien myrskyjen aikaansaamat jättimäiset
aallot, 20 metriä korkeat, repivät irti 50 tonnia painavia
kiviä rinteistä ja heittävät ne 50 metriä sisämaahan. Jim
Hansom Kansainvälisen maantieteellisen liiton Kongressista
sanoi: "Nämä järkäleet ovat aivan liian suuria ja painavia
mutta nyt me voimme osoittaa että näin tapahtuu ja yhä
lisääntyvässä määrin." Entisenä noitana ja okkultistina, joka
on pelastunut Jumalan armosta, minä voin kertoa sinulle että
Brittein saaret ovat noitien "pyhä maa" ja että Kaikkivaltiaan
viha on tulossa heidän päälleen. Hiljattain, tällainen raju
myrsky iski Lontooseen niin että Victorian aikainen
viemäriverkosto ylikuormittui ja 600.000 tonnia viemärijätettä
valui Thames-jokeen.
Toinen esimerkki siitä minkä minä uskon olevan jumalinen
tuomio on tämä hämmästyttävä tulva Boscastlessa, Englannissa.
Elokuun 16. päivä vuonna 2004 oli miellytävä, poutainen päivä
Boscastlessa, ja suuressa noitamuseossa kaupungin keskustassa
oli väkeä kuten tavallisestikin -- tämä kaupunki on hyvin
tunnettu noitamuseonsa ansiosta jossa käy vuosittain 50.000
ihmistä. Äkkiä, kymmenen minuutin aikana, massiivinen 12
kilometrin korkuinen musta pilvi ilmestyi taivaalle, ja
muutamaa minuuttia myöhemmin se antoi niin paljon sadetta
kaupungin ylle että vesi nousi 30 senttimetrin korkeudelle ja
se virtasi 64 kilometrin tuntinopeudella. Paljon vahinkoa
tuli ja tämän noitamuseon esineet kärsivät suuria vahinkoja
joita ei voi koskaan korvata.
Omituiset myrskyt ovat aiheuttaneet suuria tulvia myös
suuressa osassa Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa.
Ashevillessa, Pohjois-Karolinassa, Biltmoren kylä kärsi
pahoista tulvista kun 254 millimetriä vettä satoi 8. syyskuuta
2004. Se on lähellä Biltmore Mansion nimistä rakennusta joka
on tämä Illuminaatin salamyhkäinen päämäjä Yhdysvalloissa.
Tämä suuri rakennus on avoin yleisölle suuresta pääsymaksusta,
eikä kameroita suvaita, varsinkaan suuressa kamarissa joka
tunnetaan nimellä Jumalten kokous. Olen ollut tässä paikassa
kahdesti, ja pahan läsnäolo tässä huoneessa on melkein
käsinkosketeltavaa. Suuren tammipöydän ympärillä tässä
huoneessa on 13 tuolia kummallakin sivulla ja seinät on
päällystetty ornamenteilla jotka esittävät luciferilaisia
prinsiippejä. Yleisöltä on pääsy kielletty tiettyihin
huoneisiin ja kauan sen jälkeen kun turistit ovat lähteneet,
yön pimeydessä, jonon limusiineja on nähty etenevän kohti
Biltmore Mansiota.
Omituinen sää on myös iskenyt Kuolemanlaaksoon, Kaliforniaan,
jolloin suuri myrsky sai aikaan tulvia osassa Mojaven
autiomaata sulkien Kuolemanlaakson kansallispuiston.
Me tiedämme myös Matteuksen luvun 24:7 perusteella että
maanjäristyksen monin paikoin ovat merkki Herran paluusta.
30 viime vuorokauden aikana, on ollut lukuisia maanjäristyksiä
seuraavasti: Punaisen Kiinan Yunnanin provinssi: 5.000 taloa
tuhoutui; Itäinen Turkki: paljon aineellista tuhoa; Oaxaca,
Meksiko: voimakkuus 5,8; Ateena, Kreikka: kaksi pientä
järistystä Olympiakisojen aikana; Läntinen Japani: kaksi
suurta järistystä, voimakkuus 7,4 ja 7,8.
AP on myös raportoinut että 1.600 pientä magmaattista
järistystä on ollut Tahoe-järven alla seitsemän kuukauden
aikana. Jokainen järistys havaittiin melkein välittömästi
kaikkialla maailmassa. Tämän lisäksi, tulivuoret ovat
heräilemässä kaikkialla maailmassa. Etna Sisiliassa heräsi
äkkiä eloon ja laava alkoi virrata. Vulkanologit ovat
hiljattain listanneet Vesuviuksen kaikkein vaarallisimmaksi
tulivuoreksi koska 700.000 ihmistä elää lähellä tätä
tulivuorta. Tri. Franco Barberi Rooman yliopistosta antoi
seuraavanlaisen lausunnon: "Riski on verrattain suuri
voimakkaan purkauksen sattuessa, joka muodostaa magmaa täynnä
olevia pilviä ja valkohehkuista ainesta." Tulivuoria on myös
purkautunut Kolumbiassa, Japanissa, Costa Ricassa sekä
Indonesiassa. Myös Mt. Spur Alaskassa on nyt heräämässä eloon.
Kaikki nämä tapahtumat saavat minut ajattelemaan Roomalaiskirjeen
lukua 8:22 joka sanoo: "Sillä me tiedämme, että koko
luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän
asti..."
Trooppiset myrskyt ja hurrikaanit ovat myös saaneet aikaan
hirvittävää tuhoa ja ihmishenkien menetystä täällä Yhdysvalloissa
menneen kahden kuukauden aikana. On ollut yhdeksän suurta
trooppista uhkaamassa Yhdysvaltoja, ja aivan viimeisin on
Hurrikaani Ivan jonka odotetaan iskevän eteläisiin osavaltioihin
juuri nyt kun olen kirjoittamassa tätä kirjettä. Nyt kymmenes
myrsky joka on muotoutumassa on nimeltään Jeanne. Kymmenen on
Jumalan tuomion ja koetuksen luku.
Floridan asukkaat eivät ole koskaan nähneet tällaista tuhoa
kun kaksi suurta hurrikaania, yksi toisensa jälkeen, riehui
tämän "Auringonpaisteen osavaltion" (Sunshine State) läpi.
Hurrikaani Charley oli erityisen tuhoisa tuulen puhaltaessa
233 km/h myrskyn ylittäessä tämän osavaltion. Lukemattomien
miljardien dollarien vahingot saatiin aikaan kun 12.000 kotia
tuhoutui täysin, 32.755 kotia kärsi vakavia vahinkoja ja
20.218 lievempiä vahinkoja. Se näytti aivan sotatoimialueelta
sen jälkeen kun tämä hurrikaani iski perjantaina, 13. elokuuta,
samana päivänä jolloin Olympialaiset alkoivat. Voiko kukaan
ajattelukykyinen epäillä etteikö Jumala käskisi ihmisiä
katumaan?
Me tiedämme että Floridan osavaltiota johtaa Presidentin veli,
Jeb Bush. Me tiedämme myös että viimeisten presidentinvaalien
jälkeen Florida oli vaa'ankieli-osavaltio. Nyt kun poliittisia
puoluekokouksia pidetään, me näemme pyörremyrskyjen tuhoavan
Floridaa. Jesajan luvussa 40:23-24 Kaikkivaltias Jumala
sanoo: "Hän tekee ruhtinaat olemattomiksi, saattaa maan
tuomarit tyhjän veroisiksi. Tuskin he ovat istutetut, tuskin
kylvetyt, tuskin on heidän vartensa juurtunut maahan, niin
hän puhaltaa heihin, ja he kuivettuvat; myrsky vie heidät
kuin oljenkorret."
Me jatkamme rukoilemista Floridan asukkaiden puolesta sekä
ympäröivien osavaltioiden jotka ovat kärsineet niin paljon
hurrikaaneista Charley, Francis ja Ivan. Me olemme surullisia
kuullessamme tällaisista ihmiselämien menetyksistä näissä
katastrofeissa. Se on järkevä muistutus että koko maailma
kouristelee kun heidän Vapahtajamme ilmestyy.
Henki vaalien takana
Presidentinvaalit Yhdysvalloissa pidetään joka neljäs vuosi.
Meidän täytyy muistaa että jokainen vaali on illuministinen
projekti ja että niiden takana on henki joka ohjaa näitä
vaaleja. Presidentinvaalit pidetään aina samana vuonna kuin
Olympialaiset, jolloin kaikki muinaiset jumalat ja jumalattaret
kootaan ilmentämään voimaansa. Nämä ovat pahoja henkiä jotka
päästetään valloilleen maskottien kautta. Noidat tietävät
että sana "maskotti" tulee sanasta "mascoto" joka on toinen
noituutta tarkoittava sana. Se tulee Provencen Ranskan sanasta
"masco" joka tarkoittaa "velhoa" tai "naamioitua". Täten,
urheilujoukkueella on maskotteja, jotka ovat pahoja henkiä
eläinten muodossa. Sen lisäksi että presidentinvaalit pidetään
samana vuonna kuin Olympialaiset, se on myös karkausvuosi.
Meille kerrotaan että karkausvuoden tarkoitus on sovittaa
kalenteri ajan tasalle. Noituuden maailmassa, joka viiden
vuosi on henkivuosi jonka synnyttää "kvanttihyppy". Tämän
vuoksi on viisi olympiarengasta sekä viisisakarainen tähti
joka kuvaa maata, tuulta, vettä, tulta ja henkeä. Noidat
uskovat että karkausvuoden henget synnyttävät uuden aikakauden,
ja nämä ovat voimia jotka toimivat poliittisten puoluekokousten
aikana.
Tämän karkausvuoden aikana, republikaanien puoluekokous
pidettiin Madison Square Gardenissa, New York Cityssä. Se oli
sekasorron aikaa kun yli 200.000 mielenosoittajaa parveili
kokousalueella solvaten Presidentti Bushia ja hänen ulkomailla
käytävien sotien politiikkaa. Oli hämmästyttävä näky kun
kolme mailia pitkä ihmisjono ulottui Wall Streetiltä Madison
Square Gardenille. Tämä oli työttömien jono ja heillä oli
mukanaan vaaleanpuinaisia lehtisiä jossa luki: "Seuraava
vaaleanpunainen liuska voi olla sinun." [Voi tarkoittaa
irtisanomisilmoitusta.] Sitten tuli kulkue kantaen tuhatta
lipulla päällystettyä arkkua jotka edustivat Irakissa
kuolleita poikiamme ja tyttäriämme. Ennenkuin se oli ohi,
yli 1.700 ihmistä pidätettiin ja kaaosta oli kaikkialla.
Aivan ilmiselvästi, on paljon ihmisiä jotka ovat kyllästyneet
Presidentti Bushiin. Mainittakoon tässä että Nancy Reagan ja
hänen poikansa Ron halusivat epätoivoisesti päästä kokoukseen
mutta heitä kiellettiin jyrkästi osallistumasta.
Monia outoja asioita tapahtui näiden kokousten välillä, niiden
aikana sekä pian niiden jälkeen. Entinen presidentti Clinton
piti 25-minuutin saarnan Riverside-Kirkossa New York Cityssä
ja sitten häneen iski rintakipu ja hänet täytyi leikata. Olen
ollut Riverside-kirkossa useita kertoja, ja se on liberaali
Baptisti-kirkko jossa pidetään noitakokouksia nimeltään
"siirtymisriitti". Minulla on valokuva-aineistoa tästä.
Clinton puhui samasta saarnastuolista kuin Fidel Castro joka
puhui tässä samassa kirkossa pari vuotta sitten.
Toinen hirvittävä asia tapahtui Beslanissa, Venäjällä, kun
terroristit valtasivat koulun jossa oli monia nuoria lapsia
jotka kokivat sanoinkuvaamattomia kauhuja. Lauantaina,
4. syyskuuta, ABC News kertoi että kuolleita olisi ollut 322.
Tämä kiinnitti välittömästi minun huomioni sillä luku 322 on
Pääkallon ja sääriluiden pyhä luku, ja tämä luku esiintyy
heidän tunnuksessaanaivan ristikkäisten luiden alla. Tässä
salamyhkäisessa ja salaisessa Järjestyksessä on täsmälleen
322 jäsentä, ja sekä George W. Bush että John F. Kerry ovat
jäseniä. Saatana ei ainoastaan laita suunnitelmiaan
täytäntöön vaan myös merkitsee toimensa.
Monia outoja asioita tapahtui kampanjan aikana, ja Hillary
Clinton on nimitetty jonkin "Truth Squad" -nimisen asian
päälliköksi John Kerryn toimesta. Näyttää siltä että John
Kerryllä on suuria suunnitelmia Hillary Clintonia varten.
Me tiedämme myös että varapresidentti Dick Cheney, puhuessaan
Davenportissa, Iowassa, julisti että hän vastustaa homojen
avioliittojen kieltämistä. Cheneyllä on tytär joka on lesbo,
ja Cheney sanoi että hän tukee täysin tytärtään. Niiden jotka
ajattelevat Bush-Cheneyn kampanjaa "kristillisenä" matkalippuna
pitäisi ajatella uudestaan. Hiljattain, kun Presidentti Bush
puhui Oregonissa, kysyjä pyysi nöyrästi: "Herra Presidentti,
voisitko viettää hetken rukoillaksesi Oregonin puolesta, meidän
kanssamme juuri nyt?" Herra Bush kieltäytyi jyrkästi!
Noituuden ja
jumalanpilkan henki
Mikään kansakunta maan päällä ei ole koskaan kerännyt Jumalan
vihaa niin kuin Amerikan Yhdysvallat. Esimerkkejä jumalanpilkasta
on monia, ja eräs tällainen on kun kutsuttiin ateisti pitämään
rukous kaupunginvaltuuston kokoukseen Tampassa, Floridassa.
Ateisti Michael Harvey kutsuttiin pitämään rukous, ja koska
ateistit eivät rukoile, hän piti puheen miksi ihmisten ei
pitäisi uskoa asioihin joita ei ole olemassa. Harvey sanoi
että ihmiset tulivat kaiken päivää hänen luokseen onnittelemaan
häntä. Minulla ei ole epäilystäkään etteivätkö tällaiset
tapahtumat kutsuisi hurrikaaneja osavaltioon.
Toinen esimerkki suuresta jumalanpilkasta on elokuvan "Oh God"
uudelleen filmatisointi, jonka alkuperäisversiossa edesmennyt
George Burns näytteli Jumalaa. Tämän elokuvan uudelleen
filmatisoinnissa, kiihkeä lesbo Ellen DeGenerates näyttelee
osaa Jumalan osista. Oli tarpeeksi pahaa että vastenmielinen
George Burns esitti Jumalaa, mutta nyt Jumala on olevinaan
homoseksuaalinen nainen. Hollywood jatkaa vajoamistaan yhä
syvemmälle kiroukseen kuten tekevät ne jotka tukevat
tällaisia asioita.
Toinen elokuva joka on tehty uudelleen on "Manaaja" ja se on
ollut hitti numero yksi. Tämä on sellainen inhottava elokuva
jonka alkuperäisversio että uusi versio saaneet ihmiset
poistumaan teattereista pahoinvoivina. Alkuperäisen elokuvan
tuottaja oli William Peter Blatty joka aikoinaan toimi CIA:n
mielenhallintaprojektien kuten MK-Ultra parissa. Tämä elokuva
on demoninen mielenhallintaprojekti ja sitä pitäisi välttää
kuten kalkkarokäärmettä. Osa alkuperäisestä sound trackista
tehtiin leikkaamalla auki sikojen kurkut auki ilman niiden
tainnuttamista. Tähän ulvontaan sekoitettiin ihmisääniä
elektronisesti jotta saatsisiin aikaan sellainen melu joka
hyytää veren. Tämä on todella hämmästyttävää kun me ajattelemme
tarinaa gesaralaisesta miehestä joka löytyy Markuksen luvusta
5:1-20. Tässä kertomuksessa, Herramme Jeesus Kristus vapautti
miehestä 2.000 pahaa henkeä, Jakeissa 12-13 lukee seuraavaa:
"Ja ne pyysivät häntä sanoen: 'Lähetä meidät sikoihin, että
menisimme niihin.' Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset
henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma,
noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja
ne hukkuivat järveen." Täten, Herra Jeesus karkoitti riivaajat
sikoihin. Manaajan aikana, kuitenkin, riivaajat tulivat sikojen
äänen kautta ihmisiin teatterissa.
On toinenkin Manaaja-elokuvaan liittyvä kieroutuma.
Alkuperäinen elokuva filmattiin Irakissa lähellä Hatran
kaupunkia. Joulukuussa 2003, Kapteeni Nik Guran 101.
Lentodivisioonassa oli katsomassa Manaajaa DVD-soittimesta
lähellä Hatran kaupunkia. Katsoessaan ympärilleen hän
tunnisti rakennukset ja maiseman, mukaanlukien auringontemppelin
samoiksi jotka olivat elokuvan taustana. Nyt Pentagon on
tarjonnut rahoitusta muuttaa tämä alue turistinähtävyydeksi
nimeltään "The Exorcist Experience". Se on Pentagonin
rahoittama teemapuisto, ja armeija on palkannut Mosulin
Yliopiston oppilaita oppaiksi sekä on rakentanut rakennuksia
ja parkkihallin. William Peter Blatty auttaa tämän
alkuunsaamisessa. Tämä laitos on paikka jonne ihmiset menevät
ja tulevat demonien valtaamiksi. Tämä on juuri se paikka
jossa Hammurabi loi ensimmäisen lakikokoelmansa ja jossa
Kuningas Nebukadnessarin palatsi kerran oli.
On totta että meidän kansakuntamme on antanut periksi noituudelle,
ja minä aina ihmettelen että miksi niin monet ihmiset jotka
kutsuvat itseään "kristityiksi" ovat kykenemättömiä näkemään
ilmiselvät tosiasiat. Ovatko he vapaaehtoisesti sokeita?
Profeetta Naahum kuvaa sotaa lietsovaa kansakuntaa luvussa
3:4-6 seuraavasti: "Kaikki tämä porton suuren haureuden
tähden, tuon ihanan sulottaren, ovelan velhottaren, joka myi
kansakunnat haureudellaan, sukukunnat velhouksillansa. Katso,
minä käyn sinun kimppuusi, sanoo Herra Sebaot, nostan sinun
liepeesi kasvojesi yli ja näytän kansakunnille sinun
alastomuutesi, valtakunnille sinun häpeäsi. Ja minä viskaan
likaa sinun päällesi, häpäisen sinut ja panen sinut
julkinähtäväksi."
On monia muitakin esimerkkejä noituudesta meidän maassamme.
Hollywoodissa, joka toinen viikonloppu, ihmiset kokoontuvat
hautausmaalle ja istuvat hautakiville katsomaan elokuvaa joka
heijastetaan mausoleumin seinälle. Tätä tapahtuu toukokuusta
lokakuuhun. Miksi elokuun 23. päivän tapaaminen korkeiden
viranomaisten kanssa Presidentti Bushin Teksasin ranchilla
oli nimeltään "Elokuun rituaali"? Miksi oikeusministeri
Donald Rumsfeld sanoi seuraavaa "Face the Nation" TV-ihjelmassa:
"Kyllä, 13 on minun suosikkilukuni; olen 13. henkilö tässä
virassa; minun ensimmäinen ilmestymiseni oli ennen 13:a
Kongressin kuulemistilaisuutta, ja 13 on minun suosikkipäiväni
kuukaudessa." Me tiedämme että luku 13 on kaikkein voimakkain
luku noituudessa, ja meidän kansakunnassamme esiintyy luku 13
kaikkialla:
- Ensimmäiset vaalit Pohjois-Amerikassa
pidettiin perjantaina 13. päivänä;
- George Washingtonista tuli ylipäällikkö
perjantaina 13. päivänä;
- Valkoisen Talon rakentaminen aloitettiin
perjantaina 13. päivänä;
- Meidän maamme käsitti aluksi 13 siirtokuntaa
ja alkuperäisessä lipussa oli 13 raitaa ja 13 tähteä ympyrässä;
- USA:n virallisessa kansallissinetissä on
13 nuolta, 13 kirjainta, 13 laakerinlehteä 13 marjaa, ja
kotkalla on 13 sulkaa kummassakin siivessä;
- Meidän kansallinen mottomme, "e pluribus
unum" sisältää 13 kirjainta;
- Ensimmäisen maailmansodan aikana, vuonna 1917,
kesti 13 päivää 13 laivalla kuljettaa meidän joukkomme
Ranskaan, ja ensimmäinen yhteenotto USA:n joukkojen ja
saksalaisten välillä oli Belleaun metsässä kesäkuun 13.
päivänä;
- Komentaja John J. Pershingillä oli 13
kirjainta nimessään.
On lukuisia muita tällaisia esimerkkejä, ja aivan ilmiselvästi,
meidän kansakuntamme allekirjoitus on luku 13. Noitien
tradition mukaan, melkein puolet ihmisistä jotka tulivat
Pohjois-Amerikkaan Mayflower-laivalla olivat Skotlannista
pakenevia noitia.
Koska noituuden henget tekevät työtä meidän maassamme, me
näemme yhteiskuntamme nopean rapistumisen, eikä se lopu
teeskentelemällä että sitä ei tapahdu. 8.9.2004, oli
inhottava "Kristuksen imitointi" -muotinäytös. Houstonissa,
Teksasissa, on nyt kaksi puhelinluetteloa. Yksi on nimeltään
"Houston Gay and Lesbian Yellow Pages", ja toinen on nimeltään
"Gay and Lesbian Rainbow Pages". He julistavat syntiään
niinkuin Sodomassa. Me olemme myös lukeneet että Presidentin
tyttäret, Jenna ja Barbara, ovat ottaneet vastaan kutsun
osallistua kauneusalan kuuluisuuden, Erwin Gomezin ja hänen
sodomiitti-rakastajansa James Packardin häihin. He sanoivat
olevansa innoissaan tästä "homo-vihkimisestä".
Koska Halloween ei ole kaukana, New York Post raportoi että
tänä vuonna nuorten lasten suosikkivaate on pukeutuminen
prostituoiduiksi tyttöjen osalta ja parittajiksi poikien
osalta. Nämä puvut on suunniteltu hyvin nuoria lapsia varten
sekä teinejä ja ne tulevat kalanverkkosukkien ja huorahtavien
paljastavien vaatteiden kanssa tytöille. Poikia varten on
liivejä ja hattuja perinteisen leopardikauluksen kanssa. Sen
artikkelin otsikko, joka esittää kuvan lapsista nämä vaatteet
yllään on seuraavanlainen: "Lasten parittaja & huora
Halloween puvut ovat kaikille roduille."
Nouseva maailman diktaattori
Sota Irakissa jatkuu ja on kiihtynyt viimeaikoina hirvittävien
pommitusten, taisteluiden ja ihmishenkien menetysten myötä.
Useat tuhannet meidän pojistamme ja tyttäristämme ovat kärsineet
ruumiinosien menetyksiä sekä vammoja joista he eivät ikinä toivu.
Eräs asia josta ei mainittu Republikaanien puoluekokouksessa
on se että sen jälkeen kun Bush "saa" toisen virkakauden, tulee
olemaan kutsunnat miehille ja naisille. Me tiedämme että
armeija on jo äärimmilleen venytetty, ja lisää sotilaita
tarvitaan joka päivä. Me tiedämme myös että varapresidentti
Dick Cheney lausui hiljattain, että Yhdysvallat harkitsee
sotilaallisia tai muita toimia 40-50 valtiota vastaan, ja hän
varoitti että tämä uusi sota voi kestää 50 vuotta tai enemmän.
Mitä sotaa lietsovaa hulluutta! Lainmuutokset on jo tehty
jotta voitaisiin aloittaa nämä uudet kutsunnat. Ymmärrätkö
sinä että jos sinulla on lapsia jotka ovat nyt 14-vuotiaita,
he voivat olla taistelukentällä ennenkuin Bushin seuraava
virkakausi on päättynyt? Kuinka paljon on terpeeksi? Miksi
ulkomaisten sotien politiikka?
Me olemme nyt lukeneet suuresta australialaisesta sanomalehdestä
että Yhdysvallat suunnittelee rakentavansa massiivisen
sotilastukikohdan Australiaan. Miksi amerikkalainen ei ole
kertonut tällaisesta? Herald Sun sanomalehti raportoi
seuraavaa: "Australia on valittu tärkeäksi kiintopisteeksi
Yhdysvaltain uuden vaikutuspiirin ulottamiseksi Intiasta
Japaniin." Tämä tulee olemaan suuri sotilaallinen operaatio
johon sisältyy useita lentokenttiä, panssarivaunujen tukikohtia
sekä kaikenlaisia aseita.
Meidän täytyy muistaa että USA:n hallitus ja armeija toimii
Illuminaatin takana. Meidän täytyy muistaa että USA on
muuttanut mottonsa "an army of one":ksi. Meidän armeijamme on
Yhdistyneiden Kansakuntien alaisuudessa! Vuonna 1995, AP
raportoi että USA:n omistama rikastettu plutoniumi oli YK:n
valvonnassa Rocky Flatsissa, Coloradossa. Meidän täytyy myös
huomioida että Pyhäinmiestenpäivänä (Halloween), 31.10.2002,
Presidentti Bush antoi seuraavanlaisen lausunon Aberdeenissa,
Etelä-Dakotassa: "Joka kerta kun me saamme vihiä että joku
ajattelee tehdä jotakin amerikkalaiselle ja jotakin
kotimaallemme, sinä olet juuri saanut tietää että me käymme
sen päälle suojellaksemme Yhdistyneiden Kansakuntien perustuslakia,
ja samalla me suojelemme sinua."
Viime vuoden marraskuun 21. päivänä, Kenraali Tommy Franks
sanoi seuraavaa haastattelussa: "Jos Yhdysvaltoja vastaan
isketään joukkotuhoaseilla niin että tulee paljon uhreja,
Perustuslaki todennäköisesti kumotaan sotilaallisen hallitusmuodon
eduksi. Jos näin tapahtuu, Läntinen maailma, vapaa maailma,
menettää sen mitä se vaalii eniten, ja tämä on vapaus jota
me olemme nähneet pari vuosisataa tässä suuressa kokeessa
jota me kutsumme demokratiaksi." Kiinnitä erityistä huomiota
sanoihin "suuri koe". Me tiedämme että Euroopan monarkit
viittasivat Yhdysvaltoihin "ylevänä kokeena", kun meidän
kansakuntamme oli vielä nuori, sillä he ajattelivat olevan
naurettavaa että paperinpala voisi hallita. Me seisomme nyt
ajan risteyskohdassa jolloin yksittäinen tapahtuma voisi
tuhota koko amerikkalaisen elämäntavan. Jos sinä olet koskaan
aikeissa rukoilla, rukoile nyt! On vain yksi joka voi auttaa
meitä, ja Hän on meidän Kaikkivaltias Herramme ja Vapahtajamme!
Minulla on nyt edessäni Ahmed Al-Jarallahin kirjoittama
artikkeli; hän on kuwaitilaisen Arab Times -sanomalehden
toimittaja. Tämä artikkeli on kirjoitettu vastauksena
Presidentti Bushin ylimieliseen lausuntoon kun hän sanoi:
"Minä olen mies joka tekee historiaa." Tämä artikkeli jatkuu
ylistämällä Bushia monin tavoin, mutta se mikä häiritsee minua
ovat sanat artikkelin lopussa: "Bush ei ole ainoastaan
Yhdysvaltain vaan koko maailman presidentti sillä hän luo
historiaa tällä pienellä planeetalla."
Sitten kun me ymmärämme että kuinka kontrolloitua on historian
opetus hallituksemme kouluissa, me voimme ymmärtää miksi niin
monet ihmiset eivät näe kuinka paljon George W. Bush
muistuttaa Adolf Hitleriä. Presidentti Bush on antanut
tällaisia lausuntoja kuten "minä tunnen että ikäänkuin Jumala
haluaisi minut presidenttikilpaan", tai "Jumala käski minun
käyvän Saddam Husseinin kimppuun ja näin minä tein". Me
tiedämme myös että Presidentti Bush voitti uskonnollisen
oikeiston sydämet antamalla ahneille uskonnollisille sitä mitä
he rakastavat kaikkein eniten, rahaa! Hän teki tämän ohjelmansa
"Faith based initiative" kautta. Pohdi seuraavia Adolf Hitlerin
sanoja: "Minä haluaisin kiittää Sallimusta ja Kaikkivaltiasta
että Hän valitsi minut kaikista ihmisistä käymään sotaa
Saksan vuoksi... Jumala on siunannut meidän pyrkimyksiämme
näiden menneiden 13 vuoden aikana... Sallimus veti pois
suojeluksensa ja meidän kansalaisemme kaatuivat. Tässä syvässä
kurjuudessa me opimme uudestaan rukoilemaan... Herran armo
palaa meidän päällemme uudestaan, ja tänä hetkenä me polvistumme
ja pyydämme Kaikkivaltiaalta Jumalalta että Hän siunaisi
meitä ja että Hän antaisi meille voimaa käydä taistelua
kansalaistemme vapauden, tulevaisuuden, kunnian ja rauhan
puolesta. Joten auttakoon meitä Jumala." Sitten Hitler alkoi
jakaa valtavia rahasummia kirkoille Saksassa niin että tähän
kului 10% Kolmannen valtakunnan budjetista.
Historia kertoo meille mitä Hitler sanoi ja mitä Hitler teki,
ja me kaikki tiedämme kuinka hirvittävä kertomus se on. Meidän
ei pitäisi antaa "päämäärätietoisten" uskonnollisten johtajien
huiputtaa meitä, sillä historia toistaa itseään liian usein.
John F. Kerry ei ole vaihtoehto. Kun äänestyskoppi ei toimi,
on asia joka aina toimii sekä hyödyttää paljon: rukoileminen.
Lopuksi, minä haluan kiittää teitä kaikkia jotka tuette Last
Trumpet Ministeriötä niin monin tavoin. Meillä on monia
vihollisia ja on uhkia meitä vastaan, mutta me luotamme että
sinä rukoilet ja me päättäväisesti teemme tätä lopun ajan
työtä Herralle. Muista lähettää rukouspyyntösi ja me kiinnitämme
niihin yksilöllistä huomiota. Voitto on varma. Armo ja rauha
olkoon ylläsi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.
David J. Meyer
http://www.lasttrumpetministries.org
Takaisin